Voiko kaikkea tietoa mitata?

 

Yhteys toisiin ihmisiin – onko siinä jotain enemmän?

Tuntuuko sinusta joskus, että saat yhteyden joihinkin ihmisiin paremmin kuin toisiin?

Elämme maailmassa, jossa tieto tarkoittaa usein samaa kuin se, mikä voidaan mitata. Lääketiede, fysiikka ja tekniikka määrittelevät pitkälti sen, mitä pidämme todellisena ymmärryksenä. Silti olen joskus miettinyt, jääkö tästä jotain olennaista puuttumaan. Entä jos osa ymmärryksestä ei olekaan sellaista, jonka voi nähdä mittarissa tai kirjoittaa kaavaan?

Joskus tuntuu siltä, että osa tiedosta on enemmän kokemuksellista. Sellaista, jonka voi aistia kehossa, mielessä tai siinä tavassa, jolla ihminen reagoi maailmaan ympärillään. Se ei ehkä ole tarkasti mitattavaa, mutta silti se voi olla hyvin todellista.

Muinaiset kulttuurit ja maailmankaikkeuden ymmärtäminen

Kun katsoo muinaisia kulttuureja ja niiden jättämiä jälkiä, tämä ajatus nousee helposti esiin. Pyramidit, tähtikuvioihin liitetyt kertomukset ja erilaiset kosmiset symbolit näyttävät viittaavan siihen, että ihmiset ovat yrittäneet ymmärtää paikkaansa maailmankaikkeudessa jo hyvin pitkään.

Esimerkiksi Niilin länsipuolella kulkeva pyramidien ketju herättää minussa ajatuksen, ettei niiden sijainti ole täysin sattumanvarainen. Niiden suhteita aurinkoon, maastoon ja taivaankappaleisiin on pohdittu paljon.

En tiedä, kuinka tarkasti nämä yhteydet todella on suunniteltu. Mutta ajatus on silti kiinnostava: ehkä muinaiset ihmiset yrittivät kuvata maailmaa tavalla, jossa maa, taivas ja ihminen muodostivat yhden kokonaisuuden.

Tähtikuviot, kuten Hydra, kaartuvat taivaalla pitkänä ketjuna, ja joskus niitä verrataan maassa näkyviin rakenteisiin. Oli yhteys tarkka tai symbolinen, taustalla tuntuu olevan sama ajatus – että maailma toimii rytmeissä ja suhteissa.

Samanlaista ajattelua näkee monissa vanhoissa kulttuureissa. Esimerkiksi inkojen maailmankuva perustui vahvasti luonnon rytmeihin. He eivät kirjoittaneet tähtitieteestä samalla tavalla kuin moderni tiede, mutta heidän elämänsä oli silti sidoksissa taivaankappaleiden liikkeisiin, vuodenaikoihin ja maisemaan ympärillä.

Aurinko, kuu, vuoret ja joet eivät olleet vain taustaa, vaan osa samaa järjestystä, johon myös ihmisyhteisö kuului.

Minusta on kiinnostavaa, että tällainen tieto oli enemmän kokemuksellista kuin teoreettista. Se näkyi viljelyssä, juhlapäivissä ja rituaaleissa – tavassa, jolla ihmiset elivät luonnon rytmin mukana.

Luonto itse toimii usein samalla tavalla. Monet eläimet aistivat asioita, joita me emme huomaa. On tunnettu ilmiö, että eläimet reagoivat maanjäristyksiin ennen ihmisiä. Linnut ja kalat suunnistavat maapallon magneettikentän avulla. Koirat taas haistavat asioita, jotka jäävät meille täysin näkymättömiksi.

Ja joskus myös ihmisillä näkyy jotain samantapaista. Ajattelen vaikka urheilijoita, kuten maalivahteja tai Formula 1 -kuljettajia, jotka reagoivat sekunnin murto-osassa tilanteisiin, joita ei ehdi tietoisesti analysoida. Tai taiteilijoita, jotka tuntuvat tavoittavan jotakin sellaista, mitä on vaikea selittää pelkällä järjellä.

Ehkä kyse on alitajuisesta havainnoinnista, kokemuksesta ja kehon keräämästä tiedosta.

Ymmärrys syntyy myös kokemalla

Silti nyky-yhteiskunnassa tällainen näkymätön tieto jää helposti sivuun. Mittaaminen ja numerot ovat niin keskeisessä roolissa, että muu ymmärrys voi tuntua epäilyttävältä tai epämääräiseltä.

Ehkä maailma ei ole vain mitattava järjestelmä, vaan myös koettava kokonaisuus. Ja ehkä juuri siinä kokemuksessa syntyy osa ymmärryksestä, jota mikään mittari ei täysin tavoita.